Jos ei Etelä-Suomen harmaudessa saa tavoiteltua vanhaa kunnon joulufiilistä, ei sitä tunnelmaa ole täälläkään. Pihalla palmut huojuvat, nurmikko vihertää, on kirkasta ja valoisaa ja papukaijat lentelevät ympäriinsä. Jouluksi on vielä luvattu erityisen lämmintä, pariakymmentä astetta. Suunnitelmissamme onkin jouluaattona nauttia auringosta kattoterassillamme ja hörppiä kuumaa glögiä.
Joulumieltä ainakin pienesti nostattaa tietysti jouluruoka. Olemme jo hakeneet Suomi-kaupasta lanttu-, porkkana- ja perunalaatikoita sekä suomalaista joululimppua, ja J:lle vielä joulumakkaroita. Täällä on siis kaksikin suomalaisten pitämää kauppa-kahvilaa, joista saa suomalaisia tuotteita ja joissa voi pelata vaikka bingoa.
Saksalaisista kaupoista, kuten Aldista ja Lidlistä saa hehkuviiniä, joka menee glögin puutteessa mainiosti. Sieltä hamstrasimme myös lohta, ennen kuin loppuu. Ja norjalaisten pitämästä kaupasta, Scandigosta, ostimme sillit ja punajuurisalaatit. Paikallisesta kukkakaupasta haimme ison ja näyttävän joulutähden. Joulutähti on ehdottomasti myös espanjalaisten suosikkijoulukukka. Punaisia joulutähtiä on istutettu puistoihin ja niitä kasvaa myös sellaisina puumaisina pitkinä puutarhakasveina ihmisten pihoilla.
Että mitäs muuta sitä vielä ihminen jouluksi tarvitsee? Ai niin, jälkiruokaa. Polvorónit ovat sellaisia mantelikakkusia, joita on joulun aikaan myynnissä ihan joka kaupassa isoissa laareissa itsepoimintana tai valmiiksi paketoituina. Ne ovat ehkä ennemminkin hauskannäköisiä erivärisine paperikääröineen kuin hyvänmakuisia, mutta kuuluvat espanjalaiseen jouluun, myös meille.
Ehkä erikoisin jouluperinne täällä ovat jouluseimet. Niitä on jokaisessa espanjalaisessa kaupungissa ja kylässä, ja ne ovat usein hillittömän isoja rakennelmia sisä- tai ulkotiloissa. Torreviejassa jouluseimirakennelma löytyy kirkkoaukiolta. Katalonian alueella jouluseimeen liittyy lisäksi ihan omanalaisensa hämmentävä piirre: kakkaavat hahmot.
Kakkijoille on ihan oma nimikin täällä, caganer. Jos laittaa Googlen kuvahakuun caganer-sanan, niin jopas alkaa näkyä jos jonkinlaista paskojaa Trumpista ja muista kärkipoliitikoista artisteihin ja jalkapallotähtiin. Torreviejan seimessä ei ole ketään kuuluisaa kakkijaa, vaan ihan perinteinen paimen. Siinä se kyykkii Jeesus-lapsen talliasetelman vieressä. Kuva löytyy alempaa.
Syytä tälle perinteelle ei kait kukaan tiedä varmasti. Ehkä se on vain espanjalaista huumoria. Ainoan järkevän selityksen kakkijoille löysin tasa-arvosta. Poliitikoiden ja muiden julkisuuden henkilöiden kakkaavilla hahmoilla halutaan viestittää, että loppujen lopuksi julkimot ja päättäjät ovat ihan samanlaisia peruspaskojia kuin me tavalliset ihmisetkin.
Tasa-arvoista joulua meille kaikille paskahousuille!
S
Kun saavuimme autolla Espanjaan, teiden varsilla näkyi silminkantamattomiin appelsiini- ja sitruunapuita. Etelämpänä Espanjassa maanteiden laitamilla taas kasvaa kilometrikaupalla manteli- ja varsinkin oliivipuita. Sen huomasimme, kun ajoimme minilolmalle Sevillaan, noin 600 kilometrin päähän Torreviejasta.
Espanjalaiset ovatkin tosi kovia oliiviöljyn tuottajia, niin määrällisesti kuin laadullisesti. Maailman parhaita. El País -lehden mukaan vuosittaisessa kansainvälisessä kilpailussa kaikki parhaat palkinnot menivät tänäkin vuonna espanjalaisille. Kaikista parhaat arviot sai oliiviöljy nimeltään Oro Bailén Picual. Hypistelin pulloa jo kertaalleen Carrefourissa (iso hypermarket), mutta kait sellainen täytyy vielä napata ostoskoriinkin, kun seuraavan kerran tästä huushollista loppuvat öljyt.
Kehuin jo aiemmassa postauksessani Espanjan teitä, mutta kehutaan vielä. Lähes koko matka Torreviejasta Sevillaan on kaksikaistainen ja nopeusrajoitus 100-120 kilsaa tunnissa. Liikennettä oli mennen tullen todella vähän, joten matka eteni ihanan joutuisasti. Maasto on osan matkaa kauniin vuoristoista, ja matkan varrella siintää myös luminen Sierra Nevada. Siellä pääsisi jo laskettelemaan, jos yhtään kiinnostaisi. Juu ei kiinnosta, mutta kuvasin kotimatkalla pienen videopätkän lumivuorista. Ovathan ne kieltämättä upeita!
Varasimme Sevillasta hotellin sisäänmenoväylän varrelta kaupungin itäosasta, jotta auton kanssa ei tarvinnut lähteä seikkailemaan ahtaaseen ytimeen. Kävi sitten sillä tavalla kivasti, että hotellin lähettyvillä oli ainoastaan yksi vapaa parkkipaikka, mistä olimme tietysti kovin mielissämme. Kunnes seuraava aamu valkeni ja selvisi syy vapaalle paikalle ison vehreän puun alla: automme oli kuorrutettu linnunpaskalla. J:n sanoin punainen automme näytti isolta kärpässieneltä.
Sevillassa on melko uusi metro, valmistunut vasta kymmenen vuotta sitten. Linjoja on Helsingin tapaan simppelisti vain yksi, ja sillä kuljimme keskustasta takaisin hotellille päin, pienen kävelymatkan päähän.
Sen sijaan ihan hotellin vierestä pääsi kätevästi bussilla keskustaan. Mutta voi taivas sitä kälätyksen määrää. Jokainen puhui jollekin, puhelimeen tai toisilleen tai ehkä itsekseen, en yhtään ihmettelisi, kovaan ääneen ja kaikki yhtä aikaa. Mietin siinä sitten, että jos itse joutuisin puhumaan tuollaisella paatoksella koko bussimatkan ajan, olisin sen jälkeen todennäköisesti niin uupunut, että piiloutuisin loppupäiväksi omiin oloihini ja hiljaisuuteen.
Naureskelin hiljaa itsekseni myös sellaiselle ajatukselle, että mitähän täkäläiset tykkäisivät joukkoliikennevälineisiin suunnatusta Älä kailota -kampanjasta, jota itsekin olen ollut aikoinaan Suomessa koordinoimassa. Siis Suomeenhan se sopi kuin oliivipuu Espanjaan, ja se sai paljon kiitosta kansalaisilta, mutta ei se kyllä täällä menestyisi.
Kaupungilla meno vasta olikin hilpeää. Oli lauantai ja lounasaika. Ihmiset olivat kokoontuneet tapaamaan toisiaan baareihin ja seisoskelivat lasit kädessä valtavina joukkoina pitkin katuja baarien edustoilla, ykköset päällä. Meteli oli kuin vuoristoradassa. Suomessa ei ole edes vappuna yhtä railakasta menoa kuin näillä perusviikonloppuna keskellä päivää. Hörähdimme välillä ihan ääneen nauramaan sitä äänekästä puheensorinaa, laulua, musiikkia ja käsien taputusta, mutta hiippailimme siitä sitten vähän syrjemmälle sivukadulle syömään. Ei voi muuta sanoa, kuin että me ihmiset olemme vaan niiiiin erilaisia. Ja hyvä tietysti niin. Kivahan sitä menoa oli katsoa, hetken.
Olen monesti mietiskellyt, että miten arki Espanjassa eroaa siitä, millaista se on meillä Suomessa. Siis sen lisäksi, että olemme nyt hetken pois töistä ja vietämme kaiken ajan keskenämme. Kannattaa muuten kokeilla joskus, jos mahdollista! Meillä se toimii niin, että vaikka olemme kaksistaan, olemme myös aika paljon erillään. Samassa tilassa, mutta omissa neteissämme, opinnoissamme ja ajatuksissamme. Edellinen yhteinen pidempi opintovapaa-aikakin vahvisti lopulta sen, että hyvinhän tämä elo sujuu ja päädyimme naimisiin.
Mutta palataan arkeen. Aloitetaan hyvän small talkin tapaan rakastamastani aiheesta eli säästä.
Talviaika Manner-Espanjassa edes täällä rannikolla ei ole erityisen lämmin. Yölämpötilat jäävät usein alle kymmenen asteen, ja koska seinissä ei ole eristeitä, lämpö laskee nopeasti myös sisätiloissa. Meillä ei ole alakerrassa muuta lämmitintä kuin irtopatteri. Aamuisin kun kömmimme yläkerrasta kahvinkeittoon, pitää ensin varustautua. Pitkähihaista paitaa ja fleeceä päälle sekä villasukkaa jalkaan, ennen kuin patteri ja aurinko alkavat lämmittää torppaa. Tähän aikaan vuodesta aurinko vielä kuitenkin päiväsaikaan lämmittää ihan kivasti.
Aamupalan jälkeen homma etenee niin, että J jää alakertaan opiskeluhommiin ja minä yritän viettää kattoterassilla aikaa niin paljon kuin pystyn. Suojassa ja auringossa tarkenee ihan pikkuvaatteissakin. Kiitos kysymästä: olen jo kivasti ruskettunut, ja mikä parasta, valoa on täällä huomattavasti enemmän kuin Suomessa. Päivä on tälläkin hetkellä jopa kolme tuntia pidempi kuin mitä se on Helsingissä. Siinä ajassa ehtii jos vaikka mitä.
Meillä on tavoitteena kävellä ulkona joka päivä vähintään 10 000 askelta. Iltapäivisin lounaan jälkeen lähdemme sen kummemmin suunnittelamatta vain johonkin. Usein käymme merenrannalla katselemassa tulevaisuuteemme eli asuntoautoja. Tietyn niemen nokkaan kokoontuu joka päivä kymmeniä asuntoautoja ympäri Eurooppaa. Jonakin päivänä kuulkaas meilläkin on vielä karavaani alla.
Kävelyreissuillamme poikkeamme yleensä myös ruokakaupassa. Suosikkikauppamme ovat lähin Consum sekä Aldi, joka on auki myös sunnuntaisin. Kauppalaskut ovat täällä huomattavasti pienemmät kuin Suomessa, mutta jotkin tuotteet maksavat ihan yhtä paljon, kuten kylmäsavulohi.
Entä tarvitseeko muistuttaa, paljonko alkoholi täällä maksaa? Muistutan silti: kaupassa pullo cavaa maksaa pari euroa. Ravintoloissakaan se ei maksa juuri mitään. Iso lasillinen talon viiniä pari euroa, tuoppi olutta 2,50-3 euroa.
Sen lisäksi, että viinaa saa täältä maitokaupoista, hivenen huvitti, kun Twitterin virrassa tuli näkyviin mainos paikallisen ruokakaupan, Mercadonan, viski- ja brandyvalikoimasta. Kamalaa! Mutta kymmenen jälkeen alkoholia ei täälläkään saa myydä. Paitsi tiskin alta saimme kerran ostettua bisseä Barcelonan-reissullamme. Sääntöjä ei muutenkaan noudateta täällä niin kirjaimellisesti, kuten nopeusrajoituksia. Ne ovat ilmeisesti vain suosituksia.
Vettä roudaamme kaupasta J:n kädet verillä, tai haemme autolla isomman satsin kerralla. Täällähän voisi myös käyttää kraanavettä, mutta minäpä keitän pastatkin pullovedessä. Ällöttää nimittäin kaikki, mikä liittyy viemäreihin. Niistä puheen ollen meillä on toistaiseksi näkynyt ainoastaan kaksi torakkaa. Silti niihin ei vain ikinä totu. Koko ajan saa pälyillä ympärilleen, että näkyykö jotain epämääräistä liikettä lattialla. Kattoterassillekin kun menen, puistelen terassikengät siltä varalta, että niissä lymyää jotain odottamatonta. Vainoharhaista tiedän.
Yksi arkinen, mutta erityisen silmiinpistävä ero Suomeen ovat näkyvästi itseään myyvät nuoret naiset. He päivystävät keskellä kirkasta päivää maanteillä liikenneympyröiden tai risteävien teiden kohdalla, mutta myös ihan täällä Torreviejassa kävelylenkkiemme varrella on muutama tienpätkä, missä heitä näkee seisoskelemassa vesipullojen tai limpparitölkkien kanssa.
Maksullisista naisista oli vaikea keksiä mitään sopivaa aasinsiltaa iltaohjelmiimme, joten kerron nyt vain sen, että Yle Areena ja muut netti-tv-palvelut sekä Helmetin e-kirjasto (kirjoja JA lehtiä!) ovat aivan loistavia palveluita tällaisille matkaajille!
Koska aloitin tämänkertaisen postaukseni seinistä niin lopetankin seiniin. Edellisessä kirjoitetuksessani kerroin seinänaapuristamme, nuoresta espanjalaisesta naisesta, joka soittaa karseaa latinopoppia. Musiikki kuuluu huonosta äänieristyksestä johtuen erittäin hyvin myös meillä. Yritin silloin olla positiivinen, kun sanoin, että kyllä tähän maahan ääntä mahtuu. Ei muuten mahdu! Harkitsin erään kerran jo koputtamista naisen ovelle, mutta J totesi, että ei se mitään auta. Ei varmaan niin. Naapurisopu ja silleen. Niinpä keräsin vitutukseni kasaan ja kapusimme evakkoon yläkertaan. Keitimme glögit mukaan, laitoimme ilmalämpöpumpun hurisemaan lämpöä, sytytimme kynttilän ja ratkoimme yhdessä ristikoita.
Jutellaanpa asuinpaikastamme.
Edellisen kerran kun vietimme talven Torreviejassa, olin vakaasti sitä mieltä, että seuraava talvehtimispaikkamme on jossain ihan muualla. Espanjassa on mitä upeampia seutuja, ja Torreviejaa olin parjannut yhdeksi Espanjan rumimmaksi kaupungiksi. Siellä täällä sellaista hökkeliä, hoitamatonta nurkkaa, roskaa ja koirankakkaa.
Haaveilin elostamme vähän pohjoisemmassa Espanjassa, jossain päin Kataloniaa lähempänä Barcelonaa, suosikkikaupunkiani. Näin mielikuvissani meidät haahuilemassa päämäärättömästi keskiaikaisessa vanhassakaupungissa ja Montjuïcin vihreillä rinteillä patonki kainalossa, piipahtamassa museoihin, istahtamassa kulmabaariin kahville (kaljalle), ihailemassa Gaudin luomuksia ja viikonloppuisin patikoimassa pohjoisen Espanjan vehreillä vuorilla.
Tänne Torrviejaan muiden turistien joukkoon kuitenkin palasimme, ja syy oli puhtaasti käytännöllinen. Jotta eläminen on huoletonta ja kivaa, arjen on toimittava sujuvasti. Ja jotta arki sujuu, asunnon on oltava kunnollinen. Espanjassa, varsinkin rannikon lomakohteissa on asuntoja vapaina runsaasti erityisesti talven ei-sesonkikaudella, mutta tarjonta on monenmoista, eikä asuntojen esittelyteksteihin kannata sokeasti luottaa.
Päätös oli siten lopulta helppo, kun saimme vuokrattua saman viihtyisän asuntomme kuin missä asuimme pari vuotta aiemmin. Tiesimme, että kylmää ja kuumaa vettä tulee hanoista, netti toimii, asunto on etelään eli aurinkoon päin (tärkeä asia talvella!), kahden tilavan asuinkerroksemme yläpuolella on kiva kattoterassi, kämppä on siisti ja kuiva, home ei kuki nurkissa ja makuuhuoneissa on elintärkeät ilmalämpöpumput, joilla kylmimpään talviaikaan saa puhallettua lämpöä huoneisiin. Lisäksi vuokraan sisältyvät vesi ja sähkö, joista usein joutuu maksamaan erikseen kulutuksen mukaan. Erityisen bueno opiskelijabudjetillemme!
Asuntomme löytyi alunperin yhdeltä kansainväliseltä loma-asuntojen vuokraussivustolta www.espanja-loma.fi, kun edellisellä kerralla etsin siskolleni lyhytaikaista majapaikkaa muutaman päivän vierailulle.
Kunnollisen asunnon löytäminen nousi meille siis ykköskriteeriksi, kun halusimme välttää kaikkea ylimääräistä säätämistä. Pientä säätöä on silti ollut, kun vessanpönttömme säiliö alkoi vuotaa. Se saatiin onneksi korjattua, kun ehta puolalainen putkimies saapui hätiin.
Pientä kulmakarvojen nostamista on aiheuttanut myös seinänaapurimme, nuori espanjalaisnainen, jonka soittama latinopoppi ja laulu kuuluvat selvästi myös meille äänieristämättömien seinien läpi. No, kyllä tähän maahan ääntä mahtuu.
Alla pari kuvaa kattoterassiltamme.
Edellisestä blogikirjoituksesta on kulunut pitkä tovi. Olemme kyllä tämänkin vuoden huhtikuussa lomailleet Espanjassa Barcelonassa ja Blanesissa parin viikon ajan, mutta riviäkään tekstiä en saanut siitä seikkalusta aikaiseksi. Jo silloin suunnitelmissamme oli jättää pipot talveksi kotiin ja suunnata Espanjaan. Ja täällä sitä nyt ollaan. Aloitetaan matkasta. Kerron sitten myöhemmin, miksi päädyimme taas Torreviejaan.
Auto sunnuntai-iltana laivaan, laivan baariin kippistelemään lähdöllemme ja kappas, alkoikin sataa sakeana räntää. Voiko parempaa ajoitusta ollakaan? No juu. Jos päivää aikaisemmin olisimme lähteneet, olisi säästynyt siltäkin näyltä. Jos joku ei siis vielä tiedä, en tykkää Suomen talvesta, en sitten yhtään.
Matkustajia oli vähän, mihinkään ei tarvinnut jonottaa. Edellisellä kerralla kun häivyimme talveksi Suomesta kuukautta aikaisemmin, talvehtijoita ja rekkakuskeja oli huomattavasti enemmän.
Laivamatka Saksaan kestää toista vuorokautta, mutta se menee yllättävän joutuisasti tekemättä oikeastaan yhtään mitään. Ehkä se tuli tarpeeseen. Ruokailut laivalla ovat matkan kohokohta. Plussaa erityisesti brunssista, jossa saa käydä aukiolon aikana kahteen kertaan. Televisiota tuli tuijotettua päivän aikana enemmän kuin kotona kuukaudessa. Netti ei laivalla toimi kuin erillisestä maksusta, ja hyvin tulimme toimeen hetken ilmankin.
Leppoisan hytissä löhöilyn jälkeen todellinen matkanteko vasta alkoi. Niin kivaa kuin maisemien vaihtuminen onkin, autoilu Euroopan halki rekkojen ja muiden autojen seassa lukuisine kaistoineen ja liittymineen sata lasissa on paikka paikoin yhtä helvettiä. Olin luvannut ennen matkaa, että autan tarvittaessa vain suunnistamisessa ja muuten pidän pelkääjän paikalla turpani kiinni. Kaikkeni yritin, mutta muutaman kerran oli pakko ynistä ja jokunen v-sanakin päästää. Kuski itse kuvaili ajomatkaa samoin sanoin kuin britti hernekeittoa: mielenkiintoista.
Ajomatkaa kertyi Travemundesta Espanjan Torreviejaan 2 500 kilometriä Saksan, Luxemburgin ja Ranskan kautta, ja kaksi läheltä piti -tilannetta tuli koettua. Ja testattua samalla auton jarruja. Ensimmäisellä kerralla reilun satasen vauhti tyssäsi ruuhkassa kuin seinään, ja peräänajo oli lähellä.
Toisella kerralla näimme tien yläpuolella olevassa kyltissä varoituksen liittyen johonkin eläimeen, mutta kun mitään ei pitkään aikaan näkynyt, asia unohtui. Kunnes havahduin siihen, että edessä jarrutettiin rajusti ja musta iso koira syöksyili paniikissa kaistallamme. Koska olimme moottoritiellä, ajoväylä oli tietysti aidoitettu molemmin puolin, eikä koiraparka päässyt sieltä pois. Ainoastaan reilut välimatkat autojen välissä pelasti meidät kunnon rytinältä ja ketjukolarilta. Koirakin selvisi onneksi siitä tilanteesta.
Laiva tulee satamaan myöhään illalla, ja parissa tunnissa ehtii ilta-aikaan sujuvasti ohittamaan yhden isoista ja päiväsaikaan ruuhkaisista solmukohdista eli Hampurin.
Yöpymiset olimme varanneet etukäteen läheltä moottoriteitä niin, ettei tarvinnut lähteä seikkailemaan syvälle kaupunkeihin. Ensimmäisen yön vietimme Bremenissä, ja sieltä jatkoimme seuraavana päivänä Ranskan puolelle Nancyyn. Nancystä ajoimme keskiviikkona Etelä-Ranskaan Montpellieriin ja torstai-iltana olimme jo Espanjassa Valenciassa. Ja perjantaina ajoimme perille Torreviejaan.
Saksassa ja Pohjois-Ranskassa oli muuten ihan yhtä kylmä kuin Suomessa. Vasta Etelä-Ranskassa helpotti ja tarkeni vihdoin t-paidassa.
Ranskassa ja Espanjassa matka eteni pääsiasiassa tietulliteitä isoimpia kaupunkeja lukuunottamatta. Rahaa niihin paloi yhteensä 130 euroa. Mutta tiet ovat hyviä, ja pysähdyspaikat erinomaisia kahvila- ja huoltoasemapalveluineen sekä vessoineen.
Merkille pantavaa on muuten se, että isoimpia kaupunkikeskittymiä lukuunottamatta Eurooppa on pelkkää landea ja viljelysmaata. Esimerkiksi Espanjassa moottoriteiden varsilla kasvaa silminkantamattomiin appelsiini-, sitruuna- ja oliivipuita. Että sieltä isojen teiden reunuksilta ne meidän ja teidänkin syömät sitrus- ja muut hedelmät ovat todennäköisesti peräisin. Nam vaan pakokaasuille!
