Rajat kiinni

Koronatilanne kehittyi Espanjassa edellisen blogikirjoitukseni jälkeen nopeasti niin vaikeaksi, että katsoimme parhaaksi lähteä koti-Suomeen niin pian kuin mahdollista. Ihmisten liikkumista rajoitettiin hälytystilan antamin valtuuksin lopulta koko Espanjassa, ei pelkästään pahimmilla epidemia-alueilla. Ulos ei ollut mitään asiaa, ellei ollut matkalla lähimpään ruokakauppaan tai apteekkiin. Kauppoihin otettiin kerralla vain rajallinen määrä asiakkaita, ja loput jonottivat ulkopuolella. Joissain kaupoissa kassoilla oli järeät eristykset, ja myyjillä olivat kasvosuojat sekä muut suojavarustukset päällä. Kaikesta näki, että nyt tilanne on vakava.

Poliisi myös valvoi liikkumista ja tarvittaessa sakotti, ellei ulkona olemiselle ollut pätevää syytä. Liikkumisrajoituksia on myöhemmin vain entisestään tiukennettu, ja tällä hetkellä esimerkiksi autossa ei saa ilman erityisen hyvää syytä olla kuin kuljettaja. Taksitkaan eivät ota kyytiin kuin yhden matkustajan, vaikka asiakkaat olisivat samasta perheestä. 

Lopullisen sysäyksen lähtöömme antoivat erinäiset huhut ja "tiedot" siitä, että maat toisensa perään SULKEVAT RAJOJAAN ja että ajamalla ei pääsisi Espanjasta Suomeen. Myös ulkoministeriö, suomalaiset mediat, Autoliittokin, toistivat tätä samaa sanomaa kuin hölmöläisten kuoro. Tämähän ei lopulta pitänyt lainkaan paikkansa. Tietyt maat olivat kyllä ottaneet rajavalvonnan käyttöön ja rajoittaneet rajoillaan liikennettä, mutta rajoja ei ollut kokonaan suljettu. Esimerkiksi Ranskan, Saksan ja Tanskan kautta sai ja saa edelleen ajaa Suomeen. 

Itsekin viranomaisviestijänä tiedän hyvin sen, että kriiseissä, kun tilanteet muuttuvat nopeasti, oikea-aikaista tietoa voi olla haastavaa antaa. Mutta on edesvastuutonta kertoa totena asioita, jotka eivät pidä paikkaansa.

Uutinen Maikkarin sivuilla 16.3.2020. Tieto ei pitänyt paikkansa, vaan esimerkiksi Ranskasta pääsi Saksaan, ja sitä kautta ajamaan Suomeen.

STT:n uutinen, johon on haastateltu ulkoministeriön konsulipäällikköä. Ote Ylen sivuilta 16.3.2020. Tämäkään tieto ei pitänyt paikkansa, sillä maat Puolaa lukuunottamatta eivät laittaneet rajojaan kokonaan kiinni, vaan niiden kautta pääsi edelleen ajamaan Suomeen.

Lisäksi jopa hivenen huvitti, että ulkoministeriö toisaalla kehotti kaikille suomalaisille matkailijoille välitöntä paluuta Suomeen, mutta sitten toisaalla viestittivät, että Suomeen palaaminen voi olla vaikeaa. Kehotettiin vain olemaan yhteydessä matkanjärjestäjään, lentoyhtiöön tai vakuutusyhtiöön ja tarvittaessa kysymään apua paikallisviranomaisilta. Eli jokaisen meistä tuhansista autoilijoista ja vaunuilijasta olisi pitänyt ottaa yhteyttä jokaisen läpikulkumaan viranomaiseen kysyäksemme, pääsisimmekö autolla rajan yli palaamaan Suomeen? Joopa joo. 

No, maanantaina 16.3. alkoi kuulua huhuja, että myös Espanja aikoo sulkea rajansa. Me kaksi siinä keittiönpöydän ääressä sitten otimme yhteyttä toisiimme yhdenvertaisina matkanjärjestäjinä ja päätimme, että kävi miten kävi, lähdemme ajamaan illalla yötä vasten Ranskan puolelle.

Itselläni oli koko ajan vahva luotto siihen, että pakkohan EU:n sisällä on kotiinsa päästä. Tilanne oli kuitenkin niin sekava, että asiasta ei voinut tietenkään olla täysin varma, että minkä mutkan kautta joudumme ajamaan. Olimme varautuneet viettämään kotimatkalla pidemmän aikaa ja nukkumaan tarvittaessa vaikka autossamme. Ei meillä ollut mitään hätää.

Siinä vaiheessa tavaramme olivat monen kuukauden asumisen jäljiltä tietysti ihan levällään, ja meillä meni useampi tunti pelkästään tavaroiden äkkipakkaamisessa ja auton täyttämisessä laukku ja tavara (pullo) kerrallaan kuin palapeliä olisi koonnut. Ja täyteenhän se tuli, eikä kaikki edes mahtunut mukaan.

Ajoimme Espanjan itäistä rantareittiä ensin Ranskaan, Perpignaniin. Seuraavana päivänä Ranskan läpi Belgiaan, ja sieltä Saksaan Aachenin kohdalta. Laivaliput uskalsimme vaihtaa vasta siinä vaiheessa, kun olimme Saksan puolella, ja saimmekin ne heti seuraavan yön lähtöön. Teimme automatkaa Saksan Travemündeen tasan kaksi vuorokautta, ja matkaa kertyi 2500 kilometriä. "Me ollaan tosi hyvä tiimi", kuten J totesi!

Eri maissa oli muuten kivasti hyödynnetty moottoriteiden digitaalisia opasvalokylttejä koronavirustilanteesta tiedottamiseen. Espanjassa Valencian maakunnassa valokylteissä muistutettiin siitä, että teillä saa ajaa vain laissa määriteltyjen syiden takia. Katalonian puolella kerrottiin koronavirustartuntojen yhteismäärä ja vuorokauden aikana kuolleiden määrä. Ranskassa moottoriteiden valokylteissä muistutettiin pitämään toisiin ihmisiin riittävää etäisyyttä viruksen leviämisen estämiseksi.

Ennen laivan lähtöä meillä oli hetki aikaa käväistä Lübeckissä syömässä, mutta Saksassakin oli jo siinä vaiheessa laitettu kaikki paikat, palvelut ja ravintolat kiinni ruokakauppoja ja apteekkeja lukuunottamatta. Kaupunki oli muutenkin keskiviikkona arki-illaksi hyvin, hyvin hiljainen ja autio. Mutta saimme ruokaa kaupasta ja söimme eväät autossa.

Laivassa olikin sitten ihan toinen koronavirustodellisuus. Hytistämme oli ensinnäkin sekä käsisaippua että suihkusaippua loppu. Kaikki lähtee hyvästä käsienpesusta, vai miten se meni? Laivan ruokaravintolassa meno oli ihan niin kuin mistään viruksista olisi koskaan mitään kukaan kuullutkaan. Ruokaa tarjoiltiin edelleen buffetista ja kaikki syöjät vuorollaan läimivät käsillään samoja ottimia ja seisoivat ruokajonossa aivan liki toisiaan. Ketään henkilökunnasta ei kiinnostanut muistutella jonoilijoita käsien desinfionnista ja turvavälistä saatika, että laivalla olisi kuulutettu tai muulla tavalla muistutettu aiheesta. Katselin kauhulla menoa, kuten moni muukin. Suuri osa laivalla olevista kun tuli todennäköisesti niistä Euroopan maista, joissa epidemia on räjähtänyt käsiin. Espanjasta, Saksasta ja Ranskasta.

Nyt sitten vain odotellaan kotikaranteenissa ja toivotaan, että virus olisi meidät kiertänyt, ja varsinkin ne kaikki riskiryhmässä olevat vanhemmat paluumatkailijat. 

On muuten aika vaikeaksi tehty ruoan hankinta meille karanteenissa oleville. Kaupassa ei ymmärrettävästi saa käydä, mutta verkkokaupan kautta kaikki toimitusajat ovat täynnä. Onneksi on sisko ja siskon mies <3, jotka muutenkin ovat kuin Bernard ja Bianca, mutta niillä, joilla ei ole apuna tällaista pelastuspartiota, pakkohan ulkomailta tulevien on itse kauppaan mennä.

Ulkoministeriö muuten terästi loppuviikosta toimintaansa ja kysyi verkkolomakkeella, olemmeko omatoimisesti järjestäneet paluumatkan kotiin vai tarvitsemmeko suurlähetystön apua. Matkaajia ja näin ollen vastaajia taisi vain olla niin paljon, että järjestelmä meni nurin.

Ja lopuksi vielä sellainen kevennys, että pyykinpesukoneemme meni tietysti rikki heti kun kotiin pääsimme. Mutta ei hätää, kodinkoneiden verkkokauppa toimii huomattavasti vikkelämmin kuin ruokakauppojen vastaavat, ja saamme uuden koneen kotiovelle tuotuna jo ylihuomenna.

Koittakaa kestää toisianne kotioloissa! Me olemme harjoitelleet sitä jo kuukausia. Kotona on ihanaa ja kimpassakin edelleen ihan kivaa!

S

Vauhtiviikoista hälytystilaan

Aloitetaan koronasta. Tilanne vakavoitui täällä oikeastaan eilen perjantaina, sopivasti 13. päivä. Espanjassa virus on nyt levinnyt räjähdysmäisesti ja tartuntoja on eniten Italian jälkeen. Espanjaan on julistettu hälytystila, ja ulkoministeriökin muisti meitä matkailijoita varoitusviestillään. Käytännössä hälytystila tarkoittaa, että kaikki menee kiinni. Ravintoloiden, baarien ja kahviloiden ovet laitettiin keskiyöllä säppiin, kaikki kulttuuri- ja urheilutapahtumat on tietysti peruttu, koulut on suljettu, ja rannoillekin on nyt kiellettyä mennä. Kokoontumisia ja lähikontakteja pyritään nyt siis estämään kaikin keinoin, mikä on tietysti hyvä asia, mutta taatusti vaikeaa espanjalaisille. 

Suurimmat epideamia-alueet ovat Madridin maakunnassa ja Kataloniassa, joiden aluerajat aiotaan sulkea. Myös satamia suljetaan ja lentoliikennettä rajoitetaan. Valencian maakunnassa, johon Torreviejakin kuuluu, tartuntoja on toistaiseksi huomattavasti vähemmän, mutta kovat rajoitustoimenpiteet on otettu käyttöön koko maassa. Meidän arjessamme näinkin vakava tilanne ei ole näkynyt vielä oikeastaan mitenkään, kunnes eilen tapahtui se, mitä tässä on eniten pelätty: vessapaperi oli myös meidän lähikaupastamme lähes loppu.

Meidän pitäisi lähteä kotimatkalle reilun kahden viikon päästä ensin kohti Saksaa ja Travemünden satamaa ja sieltä rahtilaivalla Suomeen. Nyt sitten joudummekin vähän pohtimaan, että mitä reittiä pitkin pääsemme täältä automme kanssa halki Euroopan, kun liikkumista rajoitetaan vähän joka puolella. Ans kattoo ny, kuten Anita Hirvonen sanoisi.

Mutta sitten hauskempiin asioihin. Kaikki alkoi eräs maanantai, kun naapurimme, tämä eläväinen nuori espanjatar, sai poikaystävänsä pitkästä aikaa luokseen. Kolmeen päivään he eivät oikeastaan poistuneetkaan sisätiloista, vaan päivät ja yöt menivät höyläten ja fiilaten. J oli erikoisesta mylvivästä äänestä päätellen tosin sitä mieltä, että tämä tyyppi ei ollut se sama kuin aiempina kertoina. Ja kieltämättä, ihan kuin kiimainen isokauris olisi ollut lähettyvillä. Onneksi on hyviä korvatulppia mukana. Suosittelen muuten erityisesti herkkäkorvaisille sellaisia silikonisia, joita ei tarvitse työntää korvakäytävään.

Noh, tuossa vaiheessa en vielä tiennyt, että tämä oli vasta äänekkään vauhtiviikon alkulämmittelyä. Puolivälissä viikkoa toiselle puolelle naapuriin saapui lomalle vanhempi brittipariskunta, ja siitä se ilotulittelu vasta alkoikin, voi hyvänen aika sentään. Ensin alkuillasta, väliin pienet torkut kuorsauksesta päätellen, sitten taas meno jatkui illalla, ja keskellä yötä, ja aamuyöllä, ja aamulla, ja aamupäivällä, ja ja ja, ymmärrättehän, että siis ihan koko helvetin ajan!? Siinä vaiheessa ajattelin, että olemmeko me tietämättämme jossain kansainvälisessä ihmiskokeessa, kun toisella puolella mylvii samaan aikaan espanjalainen isokauris ja toisella puolella kiljuu brittiläinen daami niin kuin hänellä olisi jokin hätä. Tai ehkä meillä oli vain niin hyvä tuuri, että kun muuten tässä kaupungissa on melko hiljaista ja suuri osa kämpistä tyhjillään, niin juuri meidän naapureissamme sitten elostellaan kaikkien poissaolijoiden puolesta.

Jossain vaiheessa kypsyimme ja vaihdoimme makuuhuonetta kadunpuoleiseen huoneeseen. Oi sitä onnea, kun sain nukkua monen rikkonaisen yön jälkeen kunnon yöunet. Tässä vaiheessa pitää tunnustaa, että minullakin on tapana välillä huutaa öisin. Se on tosin sellaista yöllistä kauhuhuutoa (KVG, jos ei ole tuttua). Heti seuraavana yönä, kun britit olivat lähteneet kotiinsa, olin kuulemma huutanut niin kovaa kuin ääntä lähtee, että APUA! TULKAA AUTTAMAAN! Harmi tosiaan, että toisen puolen naapurit eivät enää olleet paikalla. Olisivat vaihteeksi saaneet kuulla, kuinka suomalainen nainen huutaa.

Iloa ja eloa elämään kaikille teillekin kaikesta huolimatta ja pysykäämme terveinä!

S

Havaintoja ja naapurikuulumisia

Olen tehnyt havaintoja. Tai eivät nämä kaikki mitään uusia ole, mutta ovat täällä taas muistuneet mieleen.

Ensimmäinen ja hyvinkin näkyvä asia ovat roskat.

Roskaaminen täällä osataan todella hyvin, mutta jätehuolto on vähän niin ja näin. Vai mitä sanoisitte, jos Suomessakin vanhat huonekalut ja oikeastaan kaikki paska, mitä kodeista heitetään pois, vietäisiin lähimpään kadunkulmaan? Niin täällä toimitaan. Sieltä löytyvät käytetyt patjat ja vessanpöntöt, kirjahyllyt, telkkarit ja sohvat. Kyllähän ne sieltä kerätään muiden jätteiden mukana pois, mutta eivät ne tietenkään kovin sievä näky ole. Pantillista pullonkeräyssysteemiä täällä ei ole, niinkuin ei monessa muussakaan maassa, vaan muoviset limppari- ja vesipullot sekä tölkit heitetään muun jätteen sekaan. Pahaa tekee. Lasipulloille on meidän kadunkulman roskiksillamme sentään oma keräyspisteensä.

Sääilmiöt

Kun täällä sataa, tuntuu kuin taivaalta joku suihkuttaisi vettä isolla painepesurilla. Suomessa sade on pahimmillaankin kesyä tihkusadetta siihen verrattuna. Rankkasateen jäljiltä tiet lainehtivat ja vettä tulvii vaaraksi asti. Ja kun tuulee, se on kuin Iso Paha Susi henkäisisi ja hönkäisisi niin, että melkein talotkin kaatuvat. Tammikuun Gloria-myrskyn jäljiltä meidän kotikadulla kaatui pari betoniaitaa. Ja rannassa tuulenpuuskat ja tyrskyt olivat heittäneet hevosenpään kokoisia kiviä monta metriä rantakadulle asti.

Mutta sitten kun paistaa, aurinko lämmittää talvikuukausinakin oikein lämpimästi. Ja suurimmaksi osaksi onneksi täällä paistaa ja on valoisaa. Kattoterassimme on ollut edelleen kovassa käytössä. Siellä on ihanaa istua auringon kanssa. Jos joskus kannattaa olla kateellinen tästä säästä, niin nyt. Viime päivät ovat olleet poikkeuksellisen lämpimiä, ja huomiseksi tänne luvattiin jopa +26!

Kiire ei minnekään

Kun espanjalaiset ajavat autoa, niillä on aina aivan hirvittävä kiire jonnekin. Lyhyellä ja kapeallakin kadunpätkällä kiihdytetään vauhti maksimiin. Auton voi kiireessä jättää parkkiin ihan mihin vaan, kunhan laittaa hätävilkut päälle, mutta kun päästään ruokakauppaan, kiire loppuu siihen. Ei ole ker-ta kaik-ki-aan e-nää min-ne-kään kii-re! On aikaa rupatella kassatyöntekijän kanssa viikon yksityiskohtaiset kuulumiset, ja näillähän sitä juttua riittää. Ja maksaa ostokset sentin kolikoilla.

Pelikoneet, tupakat ja viinat

Suomessa on pitkään kohistu siitä, että tuhannet pelikoneet pitäisi saada kaupoista pois. Täällä ei kaupoissa ole pelikoneita, vaan ne on piilotettu erillisiin pelipisteisiin ja joihinkin baareihin. Lottoamaan pääsee ja arpoja voi ostaa myös erillisistä kioskeista. Arpoja myydään myös mies ja koira -yritysperiaatteella kaupungilla kadunkulmissa. 

Myöskään tupakkaa ei myydä kaupoissa, edes piilotettuna, vaan erillisissä tupakkakaupoissa, joista saa myös sähkötupakkatuotteet. Tupakkaa voi ostaa myös baarien automaateista. Ja sehän ei mikään uusi asia ole, että viiniä ja viinaa myydään nimenomaan ruokakaupoissa. Kalliimmat viinat tosin on sijoitettu kassojen lähelle lukollisiin lasivitriineihin.

Siesta ja aukioloajat

Yksi asia, johon en ikinä totu, on siesta. Tietyt kaupat ja ravintolat sulkevat ovensa iltapäiväksi ja avautuvat uudestaan illalla. Meillä taas on ihan päinvastainen rytmi. Kun lähdemme opiskelujen jälkeen liikenteeseen, paikat ovat kiinni. Jos ravintolaan haluaa, pitää tarkkaan katsoa, mistä saa mihinkin aikaan ruokaa. Osa ravintoloista avautuu vasta joskus puoli kahdeksalta illalla. Haloo, kuka jaksaa odottaa siihen asti? Siihen aikaan me olemme jo melkein nukkumassa.

Osa ruokakakaupoista oli muuten tammikuun alkuun asti auki myös sunnuntaisin. Nyt nekin ovat kiinni. Syytä en tiedä. Jostain luin, että kauppojen pitää olla kiinni tietty määrä sunnuntaipäiviä vuoden aikana, ja nyt niillä on sopiva hetki pitää ovet kiinni, kun on hiljaisempaa. 

Junailua

Edellisen blogikirjoituksen aikoihin olimme juuri lähdössä Madridiin. Jätimme auton Alicanteen ja hyppäsimme siellä luotijunaan. Juna-asemilla on muuten turvatarkastukset lentoasemilta tuttuun tapaan. Kaksi ja puoli tuntia ja olimme Espanjan pääkaupungissa. Se on muuten superkiva kaupunki! Ihania baareja, puoteja, katuja, museoita ja rakennuksia, ja niin hyvää vermutia suoraan hanasta! Myöhemmin tällä viikolla teemme samanmoisen junaretken Barcelonaan. Tosin matka-aika on puolet pidempi.

Lopuksi vielä naapurikuulumisia. Seinänaapurimme, tämä nuori espanjalainen nainen, josta olen kertonut ja joka vietti villin joulun, on elänyt viime aikoina melko rauhallisesti. Joulun jälkeen poikaystävää on näkynyt - tai siis kuulunut - ainoastaan kerran! Sen yön jälkeen poikkis lähti aikaisin aamulla eikä ole sen koommin taas näkynyt - tai siis kuulunut. Musiikkia naapurissa toki soitetaan, ja kavereiden kanssa rupatellaan kovaan ääneen ja paljon. Hänellä on siis todella kantava ääni ja hän myös puhuu todella paljon, siis todella paljon. Ensimmäisenä asiana aamulla hän soittaa jollekulle, ja täkäläisten tapaan puhuu puhelimeen tietysti kaiuttimen kautta. Usein illalla kun me menemme jo nukkumaan, kalkatus jatkuu edelleen. Hän puhuu päivässä yhtä paljon kuin minä ehkä parissa viikossa.

Mutta kyllä täällä muutkin kerrostalokyttäävät kuin minä. Tien toisella puolella on samanmoinen rivi kaksi-kolmikerroksisia taloja ja ihan meitä vastapäätä yhteen niistä tehdään remonttia. Kattoterassi muutetaan asuinhuoneeksi. No, meidän automme oli tämän remonttikohteen edessä ja siihen piti saada tilaa jätelavalle. Remppamies koputti ulko-oveemme ja pyysi meitä siirtämään auton pois. Mehän siinä sitten ihmeteltiin, että miten ihmeessä hän osasi tulla vastapäätä talon kolmanteen kerrokseen oikean oven taakse, niin selvisi, että remppakohteen naapuri, latvialainen vanhempi herrasmies, jonka kanssa emme ole ikinä vaihtaneet sanaakaan, opasti remppamiehen oikealle ovelle. 

Toivottavasti emme ole jääneet latvialaisemiehen mieleen siitä, että olen vahingossa bongannut hänet ottamassa nakupellenä aurinkoa hänen omalla kattoterasillaan. Meidän kattoterassilta kun on suora näkymä sinne - tai ainakin jos vähän kurkottaa, niin jonkinlainen näkymä kuitenkin.

Nastaa helmikuun jatkoa kaikille!

S

Ihan ku teltassa asuis

Kuuleeko koko maailma, että sain ensimmäisen opintojaksoni pakettiin! Vaikka niin kovasti kirjoittamisesta tykkäänkin, runoilijaa minussa on yhtä paljon kuin täällä rakennuksissa äänieristeitä. Runouskurssi piti kuitenkin suorittaa, koska väistelin sitä viimeiseen asti kirjoittamisen perusopinnoissa. Osa kurssilla analysoitavista runoista oli aivan käsittämätöntä tekotaiteellista paskaa, vaikka ihan näillä sanoilla en niitä kehdannutkaan ruotia. En vain käsitä, miksi asioita ei voi sanoa ymmärrettävästi, vaan ne pitää piilottaa joidenkin täysin mystisten kielikuvien taakse. Se on kuin leikkisi piilosta, jossa toista ei voi ikinä löytää. Jos antaisin niitä runoja teille luettavaksi, uskon, että jokainen olisi samaa mieltä siitä, että elämän tarkoitus tai maailmankaikkeuskin ovat helpompia ymmärtää. Odotan mielenkiinnolla palautetta kurssista.

J:kin on ollut ahkerana nenä kiinni kirjoissa ja sai ensimmäisestä kurssistaankin kiitettävän arvosanan. On se niin noheva! Ehdotin tässä päivänä eräänä, että pitäisiköhän meidän ottaa vähän iisimmin ja lintsata koulusta. Juoda vain kaljaa ja avata cava-pullo. Mutta ei, olemme niin ärsyttävän tunnollisia ja kunnollisia eli suomeksi sanottuna tylsiä, että ei vaan pysty. 

Mutta kuulkaas joulun tienoilla täällä ei ollut lainkaan tylsää. Yhtenä aamuna seiskan jälkeen heräsimme siihen, kun naapurin nuori nainen kolisteli kotiinsa. Tuli ilmeisesti yökerhosta, joka on auki puoliltaöin aamuun asti. Sen jälkeen seinän takaa alkoi kuulua huutoitkua, lohdutonta nyyhkytystä ja avautumista jollekin puhelimitse. Näinä tällaisina hetkinä sitä toivoisi, että osaisi sen verran espanjaa, että voisi edes kerrostalokytätä kunnolla. Nyt ei ollut hajuakaan siitä, että mistä oli kyse muuta kuin että oltiin jonkin todella suuren draaman äärellä. 

Sen aamun jälkeen naapurissa alkoi koko joulun kestävä helvetinmoinen ralli. En sitten tiedä, liittyikö itku siihen, mutta naisen luokse ilmestyi sen jälkeen poikaystävä, tai mikä lie kalakaveri, koska kaverista ei ole sitten joulunpyhien jälkeen kuulunut enää yhtään mitään. Paino siis sanalla kuulunut. Nyt taas muistutan olemattomista äänieristeistä ja siitä, että makuuhuoneemme ovat vierekkäin. Jokainen voikin sitten laittaa silmät kiinni ja kuvitella (kuunnella) mielessään loput. 

Myös toisella puolella kämppäämme oli joulun aikaan asutusta, ilmeisesti vain väliaikaisia turisteja. Heistä ei ollut harmia. He vain kolistelivat imuroidessaan ydinvoimalalta kuulostavalla imurilla (meillä on muuten ihan samankuuloinen imuri) ja välillä lauloivat. J totesi jossain vaiheessa rallia, että "ihan ku teltassa asuis". 

Alakerran olkkarissamme on muuten aamuisin myös ihan telttafiilis, mutta vähän toisesta syystä. Alin mitattu lämpötila siellä on toistaiseksi 15,5 astetta. Tänä aamuna J söi aamupalaa pipo päässä, vaikka meidän pipot jäivätkin kotiin.

Joulun aikaan täällä oli yllättävän paljon ihmisiä, kun muuten tähän aikaan vuodesta kaupunki on todella rauhallinen. Silti ruokakaupoissa ei ollut minkäänmoista ruuhkaa, eikä muutakaan jouluhössötystä ollut havaittavissa. Täällä on tosiaan nyt sydäntalvella niin rauhallista, että osa ravintoloistakin on kokonaan suljettu. Uudenvuodenaattona osa muuten avoinna olevista ravintoloista oli nekin kiinni, tai jos olivat auki, niissä oli tarjolla vain jokin 20 ruokalajin lihaisa menu ja ohjelmaa moneksi tunniksi. Juu ei kiitos. Päädyimme lopulta pienen etsiskelyn jälkeen thaimaalaiseen ravintolaan, jossa olikin erinomaisen hyvää ruokaa. Ja toinen pöydällinen suomalaisia. Jotka soittivat ravintolassa omaa musiikkia, muun muassa Lauri Tähkää. Siis mitä helvettiä?!

Nyt joku varmaan ajattelee, että hankkikaa oma elämä. Olen kuulkaa ihan samaa mieltä. Huomenna lähdemme sitä etsimään Madridiin. Voi olla, että junamatkalla teemme ihan pikkiriikkisen myös koulutöitä.

Heips!

S

Suomalaista joulunodotusta espanjalaisittain

Jos ei Etelä-Suomen harmaudessa saa tavoiteltua vanhaa kunnon joulufiilistä, ei sitä tunnelmaa ole täälläkään. Pihalla palmut huojuvat, nurmikko vihertää, on kirkasta ja valoisaa ja papukaijat lentelevät ympäriinsä. Jouluksi on vielä luvattu erityisen lämmintä, pariakymmentä astetta. Suunnitelmissamme onkin jouluaattona nauttia auringosta kattoterassillamme ja hörppiä kuumaa glögiä.

Joulumieltä ainakin pienesti nostattaa tietysti jouluruoka. Olemme jo hakeneet Suomi-kaupasta lanttu-, porkkana- ja perunalaatikoita sekä suomalaista joululimppua, ja J:lle vielä joulumakkaroita. Täällä on siis kaksikin suomalaisten pitämää kauppa-kahvilaa, joista saa suomalaisia tuotteita ja joissa voi pelata vaikka bingoa.

Saksalaisista kaupoista, kuten Aldista ja Lidlistä saa hehkuviiniä, joka menee glögin puutteessa mainiosti. Sieltä hamstrasimme myös lohta, ennen kuin loppuu. Ja norjalaisten pitämästä kaupasta, Scandigosta, ostimme sillit ja punajuurisalaatit. Paikallisesta kukkakaupasta haimme ison ja näyttävän joulutähden. Joulutähti on ehdottomasti myös espanjalaisten suosikkijoulukukka. Punaisia joulutähtiä on istutettu puistoihin ja niitä kasvaa myös sellaisina puumaisina pitkinä puutarhakasveina ihmisten pihoilla.

Että mitäs muuta sitä vielä ihminen jouluksi tarvitsee? Ai niin, jälkiruokaa. Polvorónit ovat sellaisia mantelikakkusia, joita on joulun aikaan myynnissä ihan joka kaupassa isoissa laareissa itsepoimintana tai valmiiksi paketoituina. Ne ovat ehkä ennemminkin hauskannäköisiä erivärisine paperikääröineen kuin hyvänmakuisia, mutta kuuluvat espanjalaiseen jouluun, myös meille.

Ehkä erikoisin jouluperinne täällä ovat jouluseimet. Niitä on jokaisessa espanjalaisessa kaupungissa ja kylässä, ja ne ovat usein hillittömän isoja rakennelmia sisä- tai ulkotiloissa. Torreviejassa jouluseimirakennelma löytyy kirkkoaukiolta. Katalonian alueella jouluseimeen liittyy lisäksi ihan omanalaisensa hämmentävä piirre: kakkaavat hahmot. 

Kakkijoille on ihan oma nimikin täällä, caganer. Jos laittaa Googlen kuvahakuun caganer-sanan, niin jopas alkaa näkyä jos jonkinlaista paskojaa Trumpista ja muista kärkipoliitikoista artisteihin ja jalkapallotähtiin. Torreviejan seimessä ei ole ketään kuuluisaa kakkijaa, vaan ihan perinteinen paimen. Siinä se kyykkii Jeesus-lapsen talliasetelman vieressä. Kuva löytyy alempaa. 

Syytä tälle perinteelle ei kait kukaan tiedä varmasti. Ehkä se on vain espanjalaista huumoria. Ainoan järkevän selityksen kakkijoille löysin tasa-arvosta. Poliitikoiden ja muiden julkisuuden henkilöiden kakkaavilla hahmoilla halutaan viestittää, että loppujen lopuksi julkimot ja päättäjät ovat ihan samanlaisia peruspaskojia kuin me tavalliset ihmisetkin.

Tasa-arvoista joulua meille kaikille paskahousuille!

S

Puheliaat espanjalaiset

Kun saavuimme autolla Espanjaan, teiden varsilla näkyi silminkantamattomiin appelsiini- ja sitruunapuita. Etelämpänä Espanjassa maanteiden laitamilla taas kasvaa kilometrikaupalla manteli- ja varsinkin oliivipuita. Sen huomasimme, kun ajoimme minilolmalle Sevillaan, noin 600 kilometrin päähän Torreviejasta. 

Espanjalaiset ovatkin tosi kovia oliiviöljyn tuottajia, niin määrällisesti kuin laadullisesti. Maailman parhaita. El País -lehden mukaan vuosittaisessa kansainvälisessä kilpailussa kaikki parhaat palkinnot menivät tänäkin vuonna espanjalaisille. Kaikista parhaat arviot sai oliiviöljy nimeltään Oro Bailén Picual. Hypistelin pulloa jo kertaalleen Carrefourissa (iso hypermarket), mutta kait sellainen täytyy vielä napata ostoskoriinkin, kun seuraavan kerran tästä huushollista loppuvat öljyt.

Kehuin jo aiemmassa postauksessani Espanjan teitä, mutta kehutaan vielä. Lähes koko matka Torreviejasta Sevillaan on kaksikaistainen ja nopeusrajoitus 100-120 kilsaa tunnissa. Liikennettä oli mennen tullen todella vähän, joten matka eteni ihanan joutuisasti. Maasto on osan matkaa kauniin vuoristoista, ja matkan varrella siintää myös luminen Sierra Nevada. Siellä pääsisi jo laskettelemaan, jos yhtään kiinnostaisi. Juu ei kiinnosta, mutta kuvasin kotimatkalla pienen videopätkän lumivuorista. Ovathan ne kieltämättä upeita!

Varasimme Sevillasta hotellin sisäänmenoväylän varrelta kaupungin itäosasta, jotta auton kanssa ei tarvinnut lähteä seikkailemaan ahtaaseen ytimeen. Kävi sitten sillä tavalla kivasti, että hotellin lähettyvillä oli ainoastaan yksi vapaa parkkipaikka, mistä olimme tietysti kovin mielissämme. Kunnes seuraava aamu valkeni ja selvisi syy vapaalle paikalle ison vehreän puun alla: automme oli kuorrutettu linnunpaskalla. J:n sanoin punainen automme näytti isolta kärpässieneltä.

Sevillassa on melko uusi metro, valmistunut vasta kymmenen vuotta sitten. Linjoja on Helsingin tapaan simppelisti vain yksi, ja sillä kuljimme keskustasta takaisin hotellille päin, pienen kävelymatkan päähän.

Sen sijaan ihan hotellin vierestä pääsi kätevästi bussilla keskustaan. Mutta voi taivas sitä kälätyksen määrää. Jokainen puhui jollekin, puhelimeen tai toisilleen tai ehkä itsekseen, en yhtään ihmettelisi, kovaan ääneen ja kaikki yhtä aikaa. Mietin siinä sitten, että jos itse joutuisin puhumaan tuollaisella paatoksella koko bussimatkan ajan, olisin sen jälkeen todennäköisesti niin uupunut, että piiloutuisin loppupäiväksi omiin oloihini ja hiljaisuuteen. 

Naureskelin hiljaa itsekseni myös sellaiselle ajatukselle, että mitähän täkäläiset tykkäisivät joukkoliikennevälineisiin suunnatusta Älä kailota -kampanjasta, jota itsekin olen ollut aikoinaan Suomessa koordinoimassa. Siis Suomeenhan se sopi kuin oliivipuu Espanjaan, ja se sai paljon kiitosta kansalaisilta, mutta ei se kyllä täällä menestyisi.

Kaupungilla meno vasta olikin hilpeää. Oli lauantai ja lounasaika. Ihmiset olivat kokoontuneet tapaamaan toisiaan baareihin ja seisoskelivat lasit kädessä valtavina joukkoina pitkin katuja baarien edustoilla, ykköset päällä. Meteli oli kuin vuoristoradassa. Suomessa ei ole edes vappuna yhtä railakasta menoa kuin näillä perusviikonloppuna keskellä päivää. Hörähdimme välillä ihan ääneen nauramaan sitä äänekästä puheensorinaa, laulua, musiikkia ja käsien taputusta, mutta hiippailimme siitä sitten vähän syrjemmälle sivukadulle syömään. Ei voi muuta sanoa, kuin että me ihmiset olemme vaan niiiiin erilaisia. Ja hyvä tietysti niin. Kivahan sitä menoa oli katsoa, hetken.