Rajat kiinni

Koronatilanne kehittyi Espanjassa edellisen blogikirjoitukseni jälkeen nopeasti niin vaikeaksi, että katsoimme parhaaksi lähteä koti-Suomeen niin pian kuin mahdollista. Ihmisten liikkumista rajoitettiin hälytystilan antamin valtuuksin lopulta koko Espanjassa, ei pelkästään pahimmilla epidemia-alueilla. Ulos ei ollut mitään asiaa, ellei ollut matkalla lähimpään ruokakauppaan tai apteekkiin. Kauppoihin otettiin kerralla vain rajallinen määrä asiakkaita, ja loput jonottivat ulkopuolella. Joissain kaupoissa kassoilla oli järeät eristykset, ja myyjillä olivat kasvosuojat sekä muut suojavarustukset päällä. Kaikesta näki, että nyt tilanne on vakava.

Poliisi myös valvoi liikkumista ja tarvittaessa sakotti, ellei ulkona olemiselle ollut pätevää syytä. Liikkumisrajoituksia on myöhemmin vain entisestään tiukennettu, ja tällä hetkellä esimerkiksi autossa ei saa ilman erityisen hyvää syytä olla kuin kuljettaja. Taksitkaan eivät ota kyytiin kuin yhden matkustajan, vaikka asiakkaat olisivat samasta perheestä. 

Lopullisen sysäyksen lähtöömme antoivat erinäiset huhut ja "tiedot" siitä, että maat toisensa perään SULKEVAT RAJOJAAN ja että ajamalla ei pääsisi Espanjasta Suomeen. Myös ulkoministeriö, suomalaiset mediat, Autoliittokin, toistivat tätä samaa sanomaa kuin hölmöläisten kuoro. Tämähän ei lopulta pitänyt lainkaan paikkansa. Tietyt maat olivat kyllä ottaneet rajavalvonnan käyttöön ja rajoittaneet rajoillaan liikennettä, mutta rajoja ei ollut kokonaan suljettu. Esimerkiksi Ranskan, Saksan ja Tanskan kautta sai ja saa edelleen ajaa Suomeen. 

Itsekin viranomaisviestijänä tiedän hyvin sen, että kriiseissä, kun tilanteet muuttuvat nopeasti, oikea-aikaista tietoa voi olla haastavaa antaa. Mutta on edesvastuutonta kertoa totena asioita, jotka eivät pidä paikkaansa.

Uutinen Maikkarin sivuilla 16.3.2020. Tieto ei pitänyt paikkansa, vaan esimerkiksi Ranskasta pääsi Saksaan, ja sitä kautta ajamaan Suomeen.

STT:n uutinen, johon on haastateltu ulkoministeriön konsulipäällikköä. Ote Ylen sivuilta 16.3.2020. Tämäkään tieto ei pitänyt paikkansa, sillä maat Puolaa lukuunottamatta eivät laittaneet rajojaan kokonaan kiinni, vaan niiden kautta pääsi edelleen ajamaan Suomeen.

Lisäksi jopa hivenen huvitti, että ulkoministeriö toisaalla kehotti kaikille suomalaisille matkailijoille välitöntä paluuta Suomeen, mutta sitten toisaalla viestittivät, että Suomeen palaaminen voi olla vaikeaa. Kehotettiin vain olemaan yhteydessä matkanjärjestäjään, lentoyhtiöön tai vakuutusyhtiöön ja tarvittaessa kysymään apua paikallisviranomaisilta. Eli jokaisen meistä tuhansista autoilijoista ja vaunuilijasta olisi pitänyt ottaa yhteyttä jokaisen läpikulkumaan viranomaiseen kysyäksemme, pääsisimmekö autolla rajan yli palaamaan Suomeen? Joopa joo. 

No, maanantaina 16.3. alkoi kuulua huhuja, että myös Espanja aikoo sulkea rajansa. Me kaksi siinä keittiönpöydän ääressä sitten otimme yhteyttä toisiimme yhdenvertaisina matkanjärjestäjinä ja päätimme, että kävi miten kävi, lähdemme ajamaan illalla yötä vasten Ranskan puolelle.

Itselläni oli koko ajan vahva luotto siihen, että pakkohan EU:n sisällä on kotiinsa päästä. Tilanne oli kuitenkin niin sekava, että asiasta ei voinut tietenkään olla täysin varma, että minkä mutkan kautta joudumme ajamaan. Olimme varautuneet viettämään kotimatkalla pidemmän aikaa ja nukkumaan tarvittaessa vaikka autossamme. Ei meillä ollut mitään hätää.

Siinä vaiheessa tavaramme olivat monen kuukauden asumisen jäljiltä tietysti ihan levällään, ja meillä meni useampi tunti pelkästään tavaroiden äkkipakkaamisessa ja auton täyttämisessä laukku ja tavara (pullo) kerrallaan kuin palapeliä olisi koonnut. Ja täyteenhän se tuli, eikä kaikki edes mahtunut mukaan.

Ajoimme Espanjan itäistä rantareittiä ensin Ranskaan, Perpignaniin. Seuraavana päivänä Ranskan läpi Belgiaan, ja sieltä Saksaan Aachenin kohdalta. Laivaliput uskalsimme vaihtaa vasta siinä vaiheessa, kun olimme Saksan puolella, ja saimmekin ne heti seuraavan yön lähtöön. Teimme automatkaa Saksan Travemündeen tasan kaksi vuorokautta, ja matkaa kertyi 2500 kilometriä. "Me ollaan tosi hyvä tiimi", kuten J totesi!

Eri maissa oli muuten kivasti hyödynnetty moottoriteiden digitaalisia opasvalokylttejä koronavirustilanteesta tiedottamiseen. Espanjassa Valencian maakunnassa valokylteissä muistutettiin siitä, että teillä saa ajaa vain laissa määriteltyjen syiden takia. Katalonian puolella kerrottiin koronavirustartuntojen yhteismäärä ja vuorokauden aikana kuolleiden määrä. Ranskassa moottoriteiden valokylteissä muistutettiin pitämään toisiin ihmisiin riittävää etäisyyttä viruksen leviämisen estämiseksi.

Ennen laivan lähtöä meillä oli hetki aikaa käväistä Lübeckissä syömässä, mutta Saksassakin oli jo siinä vaiheessa laitettu kaikki paikat, palvelut ja ravintolat kiinni ruokakauppoja ja apteekkeja lukuunottamatta. Kaupunki oli muutenkin keskiviikkona arki-illaksi hyvin, hyvin hiljainen ja autio. Mutta saimme ruokaa kaupasta ja söimme eväät autossa.

Laivassa olikin sitten ihan toinen koronavirustodellisuus. Hytistämme oli ensinnäkin sekä käsisaippua että suihkusaippua loppu. Kaikki lähtee hyvästä käsienpesusta, vai miten se meni? Laivan ruokaravintolassa meno oli ihan niin kuin mistään viruksista olisi koskaan mitään kukaan kuullutkaan. Ruokaa tarjoiltiin edelleen buffetista ja kaikki syöjät vuorollaan läimivät käsillään samoja ottimia ja seisoivat ruokajonossa aivan liki toisiaan. Ketään henkilökunnasta ei kiinnostanut muistutella jonoilijoita käsien desinfionnista ja turvavälistä saatika, että laivalla olisi kuulutettu tai muulla tavalla muistutettu aiheesta. Katselin kauhulla menoa, kuten moni muukin. Suuri osa laivalla olevista kun tuli todennäköisesti niistä Euroopan maista, joissa epidemia on räjähtänyt käsiin. Espanjasta, Saksasta ja Ranskasta.

Nyt sitten vain odotellaan kotikaranteenissa ja toivotaan, että virus olisi meidät kiertänyt, ja varsinkin ne kaikki riskiryhmässä olevat vanhemmat paluumatkailijat. 

On muuten aika vaikeaksi tehty ruoan hankinta meille karanteenissa oleville. Kaupassa ei ymmärrettävästi saa käydä, mutta verkkokaupan kautta kaikki toimitusajat ovat täynnä. Onneksi on sisko ja siskon mies <3, jotka muutenkin ovat kuin Bernard ja Bianca, mutta niillä, joilla ei ole apuna tällaista pelastuspartiota, pakkohan ulkomailta tulevien on itse kauppaan mennä.

Ulkoministeriö muuten terästi loppuviikosta toimintaansa ja kysyi verkkolomakkeella, olemmeko omatoimisesti järjestäneet paluumatkan kotiin vai tarvitsemmeko suurlähetystön apua. Matkaajia ja näin ollen vastaajia taisi vain olla niin paljon, että järjestelmä meni nurin.

Ja lopuksi vielä sellainen kevennys, että pyykinpesukoneemme meni tietysti rikki heti kun kotiin pääsimme. Mutta ei hätää, kodinkoneiden verkkokauppa toimii huomattavasti vikkelämmin kuin ruokakauppojen vastaavat, ja saamme uuden koneen kotiovelle tuotuna jo ylihuomenna.

Koittakaa kestää toisianne kotioloissa! Me olemme harjoitelleet sitä jo kuukausia. Kotona on ihanaa ja kimpassakin edelleen ihan kivaa!

S

Vauhtiviikoista hälytystilaan

Aloitetaan koronasta. Tilanne vakavoitui täällä oikeastaan eilen perjantaina, sopivasti 13. päivä. Espanjassa virus on nyt levinnyt räjähdysmäisesti ja tartuntoja on eniten Italian jälkeen. Espanjaan on julistettu hälytystila, ja ulkoministeriökin muisti meitä matkailijoita varoitusviestillään. Käytännössä hälytystila tarkoittaa, että kaikki menee kiinni. Ravintoloiden, baarien ja kahviloiden ovet laitettiin keskiyöllä säppiin, kaikki kulttuuri- ja urheilutapahtumat on tietysti peruttu, koulut on suljettu, ja rannoillekin on nyt kiellettyä mennä. Kokoontumisia ja lähikontakteja pyritään nyt siis estämään kaikin keinoin, mikä on tietysti hyvä asia, mutta taatusti vaikeaa espanjalaisille. 

Suurimmat epideamia-alueet ovat Madridin maakunnassa ja Kataloniassa, joiden aluerajat aiotaan sulkea. Myös satamia suljetaan ja lentoliikennettä rajoitetaan. Valencian maakunnassa, johon Torreviejakin kuuluu, tartuntoja on toistaiseksi huomattavasti vähemmän, mutta kovat rajoitustoimenpiteet on otettu käyttöön koko maassa. Meidän arjessamme näinkin vakava tilanne ei ole näkynyt vielä oikeastaan mitenkään, kunnes eilen tapahtui se, mitä tässä on eniten pelätty: vessapaperi oli myös meidän lähikaupastamme lähes loppu.

Meidän pitäisi lähteä kotimatkalle reilun kahden viikon päästä ensin kohti Saksaa ja Travemünden satamaa ja sieltä rahtilaivalla Suomeen. Nyt sitten joudummekin vähän pohtimaan, että mitä reittiä pitkin pääsemme täältä automme kanssa halki Euroopan, kun liikkumista rajoitetaan vähän joka puolella. Ans kattoo ny, kuten Anita Hirvonen sanoisi.

Mutta sitten hauskempiin asioihin. Kaikki alkoi eräs maanantai, kun naapurimme, tämä eläväinen nuori espanjatar, sai poikaystävänsä pitkästä aikaa luokseen. Kolmeen päivään he eivät oikeastaan poistuneetkaan sisätiloista, vaan päivät ja yöt menivät höyläten ja fiilaten. J oli erikoisesta mylvivästä äänestä päätellen tosin sitä mieltä, että tämä tyyppi ei ollut se sama kuin aiempina kertoina. Ja kieltämättä, ihan kuin kiimainen isokauris olisi ollut lähettyvillä. Onneksi on hyviä korvatulppia mukana. Suosittelen muuten erityisesti herkkäkorvaisille sellaisia silikonisia, joita ei tarvitse työntää korvakäytävään.

Noh, tuossa vaiheessa en vielä tiennyt, että tämä oli vasta äänekkään vauhtiviikon alkulämmittelyä. Puolivälissä viikkoa toiselle puolelle naapuriin saapui lomalle vanhempi brittipariskunta, ja siitä se ilotulittelu vasta alkoikin, voi hyvänen aika sentään. Ensin alkuillasta, väliin pienet torkut kuorsauksesta päätellen, sitten taas meno jatkui illalla, ja keskellä yötä, ja aamuyöllä, ja aamulla, ja aamupäivällä, ja ja ja, ymmärrättehän, että siis ihan koko helvetin ajan!? Siinä vaiheessa ajattelin, että olemmeko me tietämättämme jossain kansainvälisessä ihmiskokeessa, kun toisella puolella mylvii samaan aikaan espanjalainen isokauris ja toisella puolella kiljuu brittiläinen daami niin kuin hänellä olisi jokin hätä. Tai ehkä meillä oli vain niin hyvä tuuri, että kun muuten tässä kaupungissa on melko hiljaista ja suuri osa kämpistä tyhjillään, niin juuri meidän naapureissamme sitten elostellaan kaikkien poissaolijoiden puolesta.

Jossain vaiheessa kypsyimme ja vaihdoimme makuuhuonetta kadunpuoleiseen huoneeseen. Oi sitä onnea, kun sain nukkua monen rikkonaisen yön jälkeen kunnon yöunet. Tässä vaiheessa pitää tunnustaa, että minullakin on tapana välillä huutaa öisin. Se on tosin sellaista yöllistä kauhuhuutoa (KVG, jos ei ole tuttua). Heti seuraavana yönä, kun britit olivat lähteneet kotiinsa, olin kuulemma huutanut niin kovaa kuin ääntä lähtee, että APUA! TULKAA AUTTAMAAN! Harmi tosiaan, että toisen puolen naapurit eivät enää olleet paikalla. Olisivat vaihteeksi saaneet kuulla, kuinka suomalainen nainen huutaa.

Iloa ja eloa elämään kaikille teillekin kaikesta huolimatta ja pysykäämme terveinä!

S