Vauhtiviikoista hälytystilaan

Aloitetaan koronasta. Tilanne vakavoitui täällä oikeastaan eilen perjantaina, sopivasti 13. päivä. Espanjassa virus on nyt levinnyt räjähdysmäisesti ja tartuntoja on eniten Italian jälkeen. Espanjaan on julistettu hälytystila, ja ulkoministeriökin muisti meitä matkailijoita varoitusviestillään. Käytännössä hälytystila tarkoittaa, että kaikki menee kiinni. Ravintoloiden, baarien ja kahviloiden ovet laitettiin keskiyöllä säppiin, kaikki kulttuuri- ja urheilutapahtumat on tietysti peruttu, koulut on suljettu, ja rannoillekin on nyt kiellettyä mennä. Kokoontumisia ja lähikontakteja pyritään nyt siis estämään kaikin keinoin, mikä on tietysti hyvä asia, mutta taatusti vaikeaa espanjalaisille. 

Suurimmat epideamia-alueet ovat Madridin maakunnassa ja Kataloniassa, joiden aluerajat aiotaan sulkea. Myös satamia suljetaan ja lentoliikennettä rajoitetaan. Valencian maakunnassa, johon Torreviejakin kuuluu, tartuntoja on toistaiseksi huomattavasti vähemmän, mutta kovat rajoitustoimenpiteet on otettu käyttöön koko maassa. Meidän arjessamme näinkin vakava tilanne ei ole näkynyt vielä oikeastaan mitenkään, kunnes eilen tapahtui se, mitä tässä on eniten pelätty: vessapaperi oli myös meidän lähikaupastamme lähes loppu.

Meidän pitäisi lähteä kotimatkalle reilun kahden viikon päästä ensin kohti Saksaa ja Travemünden satamaa ja sieltä rahtilaivalla Suomeen. Nyt sitten joudummekin vähän pohtimaan, että mitä reittiä pitkin pääsemme täältä automme kanssa halki Euroopan, kun liikkumista rajoitetaan vähän joka puolella. Ans kattoo ny, kuten Anita Hirvonen sanoisi.

Mutta sitten hauskempiin asioihin. Kaikki alkoi eräs maanantai, kun naapurimme, tämä eläväinen nuori espanjatar, sai poikaystävänsä pitkästä aikaa luokseen. Kolmeen päivään he eivät oikeastaan poistuneetkaan sisätiloista, vaan päivät ja yöt menivät höyläten ja fiilaten. J oli erikoisesta mylvivästä äänestä päätellen tosin sitä mieltä, että tämä tyyppi ei ollut se sama kuin aiempina kertoina. Ja kieltämättä, ihan kuin kiimainen isokauris olisi ollut lähettyvillä. Onneksi on hyviä korvatulppia mukana. Suosittelen muuten erityisesti herkkäkorvaisille sellaisia silikonisia, joita ei tarvitse työntää korvakäytävään.

Noh, tuossa vaiheessa en vielä tiennyt, että tämä oli vasta äänekkään vauhtiviikon alkulämmittelyä. Puolivälissä viikkoa toiselle puolelle naapuriin saapui lomalle vanhempi brittipariskunta, ja siitä se ilotulittelu vasta alkoikin, voi hyvänen aika sentään. Ensin alkuillasta, väliin pienet torkut kuorsauksesta päätellen, sitten taas meno jatkui illalla, ja keskellä yötä, ja aamuyöllä, ja aamulla, ja aamupäivällä, ja ja ja, ymmärrättehän, että siis ihan koko helvetin ajan!? Siinä vaiheessa ajattelin, että olemmeko me tietämättämme jossain kansainvälisessä ihmiskokeessa, kun toisella puolella mylvii samaan aikaan espanjalainen isokauris ja toisella puolella kiljuu brittiläinen daami niin kuin hänellä olisi jokin hätä. Tai ehkä meillä oli vain niin hyvä tuuri, että kun muuten tässä kaupungissa on melko hiljaista ja suuri osa kämpistä tyhjillään, niin juuri meidän naapureissamme sitten elostellaan kaikkien poissaolijoiden puolesta.

Jossain vaiheessa kypsyimme ja vaihdoimme makuuhuonetta kadunpuoleiseen huoneeseen. Oi sitä onnea, kun sain nukkua monen rikkonaisen yön jälkeen kunnon yöunet. Tässä vaiheessa pitää tunnustaa, että minullakin on tapana välillä huutaa öisin. Se on tosin sellaista yöllistä kauhuhuutoa (KVG, jos ei ole tuttua). Heti seuraavana yönä, kun britit olivat lähteneet kotiinsa, olin kuulemma huutanut niin kovaa kuin ääntä lähtee, että APUA! TULKAA AUTTAMAAN! Harmi tosiaan, että toisen puolen naapurit eivät enää olleet paikalla. Olisivat vaihteeksi saaneet kuulla, kuinka suomalainen nainen huutaa.

Iloa ja eloa elämään kaikille teillekin kaikesta huolimatta ja pysykäämme terveinä!

S