Hyppäsimme rahtilaivaan tasan viikko sitten. Ajatus opintovapaasta ja sen viettämämisestä jossain lämpimässä Suomen pahimpien talvikuukausien ajan oli aluksi vain pelkkä "heitto". Mutta kun jotain oikein kovasti haluaa, ja sen eteen tekee töitä sekä tarkat laskelmat ja suunnitelmat, asioilla on tapana järjestyä oikeaan suuntaan.
Alla reittimme yöpymispaikkoina Bremen Saksassa sekä Sens ja Bayonne Ranskassa ennen saapumistamme uuteen väliaikaiseen kotiimme Espanjan Torreviejaan. Matkaa taitoimme kaikkiaan neljä vuorokautta.
Tarkan euron opiskelijoina vältimme tietulleja osan matkasta ja ajelimme lähes etanavauhtia Ranskan maaseudulla läpi pienten idyllisten kylien muun muassa Champagnen maaseudulla, jonka varrella oli lukematon määrä pienviljelijöiden samppanjatiloja. Isoimpien kaupunkien kehäteillä liityntäliikenne oli välillä villiä, mutta perille päästiin yömyöhään kiitos hyvän kuskin. Minä suostuin ajamaan ainoastaan ensimmäiset parisataa kilometriä ensimmäiseen yöpymispaikkaamme Bremeniin pimeässä tihkusateessa, ja se riitti. Vaikka omakin ajotyylini on normaalisti aika reipas, ei voi kuin hattua nostaa, miten tyypit pysyy siellä tiellä kahdensadan nopeuksilla.
Kuski ja sen apukuski. Ajokilometrejä kertyi noin 2600.
Rahtilaiva Finnladyssa matkalla Helsingistä Travemündeen.
Jossain päin Ranskan maaseutua ennen Sensia.
Sens, Ranska
Välillä Sens - Bayonne
Lämpötila kohosi matkalla jopa 29 asteeseen, ja vielä illallakin tarkeni.
Bayonne, Ranska
Biskajanlahti Bayonnen naapurissa.
Skool uudelle väliaikaiselle kodille ja elämälle! Ostettiin Bayonnen supermarketista pullo tarjoussampanjaa 11,34 e.





























Helvetin hyvä "heitto" ja skool rakkaat!
VastaaPoistaSkool! <3
VastaaPoista