Päivät kuluvat nopeasti. Oma arkensa on tännekin jo muodostunut. Heräämme aikaisin, teemme opiskelujuttuja, lähdemme kylille kävelemään, käymme kaupassa, teemme ruokaa, ja taas on ilta. Pimeä täällä tulee aina jotenkin yllättäen, noin puoli kahdeksan.
Tällä viikolla olemme käyneet uittamassa varpaita vaaleanpunaisessa suolajärvessä, kävelleet puistoissa sekä käyneet muutamissa kahviloissa ja terasseilla. Olemme löytäneet myös kiinakaupat, joista saa kaikkea, mitä ihminen ei tarvitse.
Eilen satoi vettä melkein koko päivän, mutta tänään paistoi taas. Se oli kiva juttu se, sillä perjantaisin tässä ihan meidän lähikulmilla järjestetään valtavan suositut markkinat, jotka levittäytyvät laajalle alueelle pitkin katuja. Testasimme vuokraisännänkin kehumaa yrttimarinoitua grillibroileria (hyvää oli) ja ostimme kukkia kotiin ja parvekkeelle.
Kuva meidän kattoterassilta merelle päin jonakin aamuna tällä viikolla.
Kiinakaupan helmiä...
Puiston asukki.
Satamassa sijaitseva rauhallinen, brittiläisten pitämä terassiravintola. Tykkään!
Terassipulu.
Parin korttelin päässä meiltä on tämä norjalaisten pitämä todella viihtyisä ravintola, Mundo Pequeño.
Kakkukahvila Ina Expresso meiltä rantaan päin.

Torreviejan toinen suolajärvistä. Vaaleanpunainen väri tulee siihen kuulemma jostain bakteerin aiheuttamasta pigmentistä.
Suolaa, joka näyttää ihan lumelta ja jäältä. Hyi hitto!
Perjantaimarkkinahumua. Niin paljon ihmisiä, että suomalaista vähän ahdisti.
Tässä vielä toinenkin kuva meidän kattoterassilta tältä aamulta.






















Glavin Kelvin :D
VastaaPoista