Guadalestin kupeessa, kapean mutkittelevan tien varrella laakson pohjalla keskellä ei yhtikäs mitään on erikoinen nähtävyys: vanhojen moottoripyörien museo. Pelit ja vehkeet on viimeisen päälle tuunattu, ja niitä on paljon. Sisäänpääsymaksukin on vain kolme euroa. Museon vieressä myydään paikallisia elintarvikkeita ja käsitöitä. Viinejä ja muitakin juomia saa vapaasti maistella pienistä maistelulaseista. Siitä vaan tynnyrihanat auki. Aivan siis loistava idea! Insinööri laittoikin paikan päällä juomatastingin pystyyn ja valitsi meille vapun kunniaksi pullon vermouthia ja sherryä. Guadalestin kylä näytti olevan turistien suosiossa. Siitä huristelimme nopeasti läpi ja alas padotulle järvelle. Järven ympäri kulkee merkitty kävelyreitti. Eihän se ole vappu eikä mikään ilman patikointilenkkiä.
Eikä muuten pääsiäinenkään. Pitkien pyhien katkaisemiseksi päätimme lähteä vaihteeksi meren äärelle vuoristoon ulkoilemaan lähtöpaikkana La Azohía Cartagenan lähellä. Ilma oli lämmin, siis todella lämmin suomalaisen mittapuun mukaan. Ei tuullut eikä pilvenkään alle päässyt välillä varjoon. Juomat hupenivat jo alkumatkasta ja osa eväistäkin unohtui kotiin. Niin kova jano meillä oli mäkiä tarpoessa, että lämpimät kahvinjämätkin menivät suoraan kurkusta alas. Lisäksi teimme vahingossa reilun ylimääräisen mutkan. Kaiken huipuksi insinöörin vaelluskengästä lähti pohja irti, mutta nauhavirityksellä sillä pystyi jotenkin jatkamaan matkaa. Pieni epätoivo meinasi siinä väsyneenä ja janoisena iskeä. Seitsemän tunnin tarpomisen jälkeen saimme viimein kylän baarista vettä. Maistui aika hyvältä...
Guadalest (Alicante)
Sierra de la Muela, Cabo Tiñoso y Roldán (Cartagena)
















































Ei kommentteja:
Lähetä kommentti